Kirjoittaja Aihe: Retkikalenteri 2013  (Luettu 21708 kertaa)

Poissa Antti Härkönen

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 24
Retkikalenteri 2013
« : 07.04.13 - klo:18:05 »
Retkikalenteri 2013

Yleistä
Vihurin retket on tarkoitettu yli 18 -vuotiaille. Alaikäisten osallistumismahdollisuudesta huoltajien mukana voi tiedustella retken ohjaajalta.

Seuran retket ovat aina koulutettujen melonnanohjaajien ja -oppaiden vetämiä. Retken vetäjällä on oikeus valita osallistuva porukka retken luonteen, sekä oman osaamisen, että olosuhteiden mukaan.

Mahdollisista muutoksista yms. ratkaisuista retken aikana päättää viime kädessä retken vastuuohjaaja. Retkelle osallistujan tulee uskaltaa sanoa vetäjälle, jos hänestä tuntuu, että omat voimat loppuvat tai pelottaa liikaa. Vetäjän tietysti tulee huomioida tämä.

Seuran retket ovat kaikki täysin vapaaehtoisvoimin toteutettuja ja myös niiden vetäjät tekevät tätä harrastuksena. Retkillä toimitaan yhteisvastuullisesti ja huolehditaan toinen toisistamme ja itsestämme.

Retkelle lähtijät huolehtivat ruuistaan ja majoitteistaan itse, ellei retkikuvauksen kohdalla toisin ole mainittu.

Ilmoittautuminen
Retkille ilmoittaudutaan retken vetäjälle,(yhteystiedot kunkin retken kohdalla), ensisijaisesti sähköpostitse. Osaan retkistä ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ilmoittautumisen yhteydessä kerro myös puhelinnumerosi, sekä mahdollisuutesi oman auton ja/tai kattotelineiden käyttöön.

Retkiluokitus
Käytössämme on retkiluokitus, jonka tarkoituksena on helpottaa omien osallistumismahdollisuuksien määrittelyä. Luokitus on suuntaa antava ja osallistumisesta voi aina keskustella retken vetäjän kanssa. Huomiothan, että joskus muuttuvat tekijät kuten sää, saattavat vaikuttaa retken vaativuuteen ennalta arvaamattomalla tavalla. Viime kädessä vastuu on aina retken osallistujalla.

Helppo:
Melontavauhti 4-5km/h. Päivämatkat 8-20km. Reitti kulkee suojaisia vesistöjä. Sopii heti alkeiskurssin jälkeen.

Keskivaikea:
Melontavauhti 5-6km/h. Päivämatkat 15-30km. Pystyy melomaan ilman maataukoja 15km. Pärjää aallokossa. Hallitsee reskutuksen ilman ohjausta. Kokemusta retkeilystä.

Vaativa:
Melontavauhti 6-8km/h. Päivämatkat 25-40km tai enemmän. Pystyy melomaan ilman maataukoja 20km. Aallokkomelontakokemusta. Hallitsee itsepelastuksen. Aktiivimeloja, kattavaa melontaretkeilykokemusta.

Muutokset retkiin ovat mahdollisia. Seuraa vajan ilmoitustaulua ja foorumia www.vihuri.info/forum. Kalenteriin voidaan lisätä retkiä myös kauden aikana, mikäli innokkaita lähtijöitä/vetäjiä löytyy. Ideoita voi esittää retkijaos@vihuri.info.

Toukokuu

La 11.5 Noormarkunjoki

Vauhdikas jokiretki Sauvakoskelta Noormarkun keskustan ohi Sahakoskelle. Lähdemme matkaan Vihurin vajalta lauantaiaamuna kello 8:00 ja palaamme vajalle kello 23:00 mennessä. I..II-luokan koskia, joiden vaikeusaste vaihtelee joen vesimäärästä riippuen, joten aikaisempi koskimelonta-, aallokkomelonta- tai jokiretkeilykokemus välttämätön. Matka 25 km. http://www.reitti.org/melonta_opas_reitti1.shtml.  Veden lämpötila on alhainen, joten suosituksena vedenpitävä anorakki tai märkä-/kuivapuku sekä märkänäkin lämmittävät melontakäsineet. Kalustona koskikajakit tai polyeteenimuoviset retkikajakit. Ennakkoilmoittautuminen sunnuntaihin 5.5. mennessä.

Retken vetäjä : Riku Heikkilä
Retken vaativuustaso : Keskivaikea

La-su 18-19.5 Erämelonnan SM-kisat Ruovesi

Vihuri järjestää tämän vuoden kisat. Tule mukaan talkoolaiseksi kisoihin. Katso lisätietoja: www.eramelonta.fi/

Pe-Su 25.-27.5 Kajak koskikurssi

Osallistuminen omatoimisesti.

Su 26.5 Pukala

Leppoisa päiväretki kirkasvetiselle Pukalajärvelle (Orivesi). Lisätietoja kohteesta: http://www.luontoon.fi/page.asp?Section=1243. Melotaan n. 15 km, välissä reilu evästauko. Taukopaikalla on laavu, jossa voidaan tehdä tulet, mikäli ei ole metsäpalovaroitusta. Aloitetaan kaluston lastaus vajalla kello 9. Ilmoittautumiset Sari Kiurulle viimeistään 20.5 (kesän alkeiskursseilta tulleiden uusien jäsenten suhteen voidaan aikarajasta joustaa). Kerro ilmoittautumisen yhteydessä, onko sinulla mahdollisuutta käyttää omaa autoa/kattotelineitä.

Retken vetäjä : Sari Kiuru ja Annamari Hannula
Retken vaativuustaso : Helppo

Kesäkuu

Su 2.6 Hämeenkyrö Peruttu!

Perinteinen pitkä päiväretki (noin 40 km) mukavaan retkimelontatahtiin. Kokoonnutaan sunnuntaina 2.6 klo 8:00 vajalla, josta kaluston siirto Hämeenkyröön. Matkan aikana ruokataukoja (omat eväät mukaan). Retki on hyvä melontakunnon testi kesän pidempiä järviretkiä sekä meriretkiä varten. Kuljetusjärjestelyjä varten ennakkoilmoittautuminen ja tiedustelut 28.5. mennessä Retken vetäjä Maarit Tervo (tiedustelut puh.).

Retken vetäjä : Maarit Tervo
Retken vaativuustaso : Keskivaikea

To 6.6 Haukisaaren saunamelonta

Kokoontuminen vajalla kello 17. Melotaan seuran saareen, jossa syödään, grillataan ja saunotaan. Omat eväät mukaan! Paluu iltamyöhään. Retki sopii myös aloittelijoille, matkaa kertyy yhteensä 16 kilometriä. Ei ennakkoilmoittautumista.

Retken vetäjä : Juha Sivula
Retken vaativuustaso : Helppo
   
   
Pe-Su 7.-9.6. Tammisaari Retki täynnä!

Meriretki kansallispuistossa (www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/tammisaarensaaristo/Sivut/Default.aspx). Käyntikohteina mm. Rödjan ja Jussarö. Omatoiminen varustautuminen. Osallistujamäärä max. 10. Ilmoittautuminen 29.5. mennessä. Ennen retkeä pidetään suunnittelupalaveri 31.5. .

Retken vetäjä : Markku Jenu
Retken vaativuustaso : keskivaikea

   
Su-Pe 9-14.6 Suomi meloo Kemihaara - Tornio

Osallistuminen omatoimisesti. www.suomimeloo.fi


Pe-Su 14.-16.6. Bengtskär

Vaativa meriretki pohjoismaiden korkeimmalle majakalle. Kajakkien pakkaus perjantaina 14.6 vajalla ja lähtö Kasnäsiin. Iltahämärissä melotaan parin tunnin matka yöpymään Hiittisten saaristoon. Sään salliessa lauantaina tai sunnuntaina vieraillaan saariston ulkolaidalla sijaitsevalla Bengtskärin majakalla. Sunnuntaina palataan illan aikana Tampereelle. Retki sisältää avomerimelontaa ja mahdollisesti yömelontaa. Lisätietoja kohteesta: http://www.bengtskar.fi/

Retken ajankohdasta johtuen merivesi on vielä kylmää (10C), joten varustus sen mukaan: mieluiten kuivapuku. Otsalamppu tai vastaava huomiovalo mukaan.

Retkipalaveri pidetään noin viikkoa ennen vajalla. Ilmoittautuminen sähköpostitse tai puhelimitse retkipalaveriin mennessä. Viimeinen päätös retkelle lähdöstä tehdään muutamaa päivää ennen retkeä tuuliennusteiden perusteella. Retkelle osallistumisen vaatimuksena kyky meloa 40 km yhden päivän aikana (esimerkiksi Hämeenkyrön retki).

Retken vetäjä : Pertti Peussa
Retken vaativuustaso : keskivaikea / vaikea

Ke-La 26.-29.6 Melontaretki Repoveden kansallispuistoon Retki täynnä!

Retki tulee sisältämään leppoisaa melontaa ja patikointilenkkejä kansallispuistossa, hyvästä seurasta ja komeista maisemista nauttien. Kokontuminen vajalla klo 9.30.

Retken vetäjä : Hanna Alanen
Retken vaativuustaso : keskivaikea


Heinäkuu

Ma–La 1-6.7 Iijokisoutu

Osallistuminen omatoimisesti. www.iijokisoutu.net

To 11.7 Saunamelonta Haukisaari

Kokoontuminen vajalla kello 17. Melotaan seuran saareen, jossa syödään, grillataan ja saunotaan. Omat eväät mukaan! Paluu iltamyöhään. Retki sopii myös aloittelijoille, matkaa kertyy yhteensä 16 kilometriä. Ei ennakkoilmoittautumista.
   
Retken vetäjä : Hanna Alanen
Retken vaativuustaso : Helppo

   
La-Su 13.-14.7. Koskikurssi 1, Vaja / Vajan ranta / Murole
   
Kurssi alkaa lauantaina klo 12 vajalla. Aluksi sisätiloissa teoriaa koskimelonnasta ja varusteista. Tämän jälkeen jatketaan rannassa tuntuman ottamisella koskimelontakalustoon, koskimelontatekniikan harjoituksilla sekä pelastusharjoituksilla. Lauantain kesto noin klo 17 asti.

Sunnuntaina lähdemme vajalta klo 10 harjoittelemaan kotikoski Muroleelle, Ruovedelle, jossa harjoittelemme virtaavassa vedessä melomista ja koskimelonnan perustekniikoita. Paluu noin 17. Välissä ruokailu- ja lepotauko. Mahdollisuus käyttää läheisen kanavagrillin palveluita. Ilmoittautuminen 1.7. mennessä. Tämän suorittaminen tai vastaavat tietotaidot ovat Koskimelontakurssi/-retki 2:en osallistumisen vaatimuksena.
   
Vetäjä: Riku Heikkilä
Vaativuustaso : Helppo
   
Ti 16.7 Uittotunneliretki Pyhäjärvelle Lisätty 10.7.

Kokoonnutaan vajalla 09.00. Melotaan Nässyä länteen uittotunnelille, missä rantaudutaan. Tuetaan yrittäjää sekä kajakin painopistettä lettuherkuttelulla tai sillä, mitä Uittotunnelin kahvilassa on tarjolla. Sukellus uittotunnelin kautta Pispalanharjun läpi Pyhäjärvelle. Pyhäjärvi kierretään osittain vastapäivään ja kelin tai jaksamisen mukaan oikaistaan Viikinsaareen lounaalle, tikanheittoon, puujalkakävelylle ja tietenkin uimaan. Viikinsaaren lavalla on myös Muumiesitys klo 12.30 ! Jatketaan matkaa lounaan laskeudutta kohti Härmälänsaarta ja Rantaperkiön kautta Hatanpään Arboretumiin, jossa rantaudutaan katselemaan ja nuuhkimaan ruusutarhaa. Jätskikioski ja kahvila on auki, maiskis. Matka jatkuu Ratinan ja Pyynikin kautta kohti uittotunnelin Pispalan suuaukkoa. Jos on aikaa ja energiaa tai vatsassa tilaa, voimme kipaista Pyynikin torniin supermunkeille. Kiivetessä portaita kuluu ainakin yhden munkin kalorit. Pispalassa tutun tunnelin ja Uittotunnelin kahvilan kautta Näsijärvelle. Yritetään mahtua kajakkeihin toisen lettutauon jälkeen ja pyritään melomaan peräti vajalle saakka ilman ruokailutaukoja. Arvioitu paluu vajalle ehdottomasti viimeistään klo 19, tai hieman myöhemmin tai kun ehditään. Uittotunneli menee kiinni klo 18.
 
Melontamatka noin 25 km.
 
Retkelle osallistumisen vaatimukset:
- Kyky aterioida kahviloissa ja jopa ravintolassa retken aikana. Jos tämä on liian haastavaa, voi kaupallisen herkuttelun korvata omilla
retkieväillä.
- Kyky siirtää oma kajakki noin 400 metriä kantaen tai vetäen kärryillä sorapintaista tunnelinpohjaa pitkin tai rohkeus pyytää retkikaveria auttamaan.
 
Varusteet:
- sään mukainen melontavaatetus tai kyky selviytyä sopimattomilla varusteilla
- rahaa ruokailuja ja kahvitteluja varten tai omat tympeät eväät
- niin monet vetokärryt, kuin vajalta löytyy, omatkin kelpaavat
- närästyslääkettä, jos on sellaiseen tarvetta runsaan aterioinnin jälkeen

Ilmoittautuminen Villelle 15.7 mennessä

Retken vetäjä : Ville Mantere
Retken vaativuustaso : keskivaikea tai helppo, sillä keskeytys on helppoa, jos on nysserahaa mukana.

Su 21.7. Päiväretki Pälkäneelle Lisätty 15.7.

Aikataulu:  Kokoontuminen vajalla su 21.7.2013 klo 9.00, jolloin info ja kajakkien pakkaus kuljetusta varten. Paluu vajalle noin klo 18 – 19.

Retken kuvaus: Pieni päiväretki Pälkäneen vesille.  Alustava reitti Pälkäneen keskustasta Kostianvirran kautta Pälkänevedelle ja takaisin. Lopullinen reitti valitaan tuuliolosuhteiden mukaan.  Melontamatka noin 15 km . Reitin vaihtuessa voi olla hieman pidempikin, ei kuitenkaan yli 20 km. Yksi pitkä lounastauko, muita taukoja tarpeen mukaan.  Sään mukainen melontavarustus, normaali päiväretkivarustus ja omat eväät koko päiväksi.  Retki sopii leppoisasta melontaretkeilystä nauttiville ja retkeilystä kiinnostuneille aloitteleville melojille. Retken aikana vetäjiltä saa opastusta melontaretkeilyyn liittyvistä, itseä kiinnostavista kysymyksistä. Mukaan mahtuu 12 osallistujaa.

Ilmoittautumiset: Sari Kiuru viimeistään 19.7. Ilmoittautuessa kerro myös: onko tarvittaessa käytössäsi auto, montako mahtuu kyytiin, onko kattotelineet, onko peräkoukku, osaatko vetää peräkärryä / traileria)

Retken vetäjä : Sari Kiuru, Minna Seppänen, Taru Savolainen
Retken vaativuustaso : helppo
   

La 27.7 Pirkan soutu

Osallistuminen omatoimisesti. www.pirkankierros.fi


   
Elokuu

Pe-Su 2.-4.8 Päijänteen kansallispuisto

Luonnehdinta:   Keskivaikea viikonloppuretki Päijänteen kansallispuistoon.  Kokonaismatka 50 – 60 kilometriä tuuli- ja muiden olosuhteiden mukaan.  Lähtö Padasjoelta, paluu samaan paikkaan. Melonta kansallispuiston saaristoisessa osassa. Saarista huolimatta kovalla tuulella voi olla aallokkoa, ei kuitenkaan pitkiä yhtenäisiä selänylityksiä. Hyvällä kelillä voidaan meloa avoimen Tehinselän tuntumaan, myös käynti Pulkkilanharjulla mahdollinen. Yöpymiset kansallispuiston saarissa olevilla leiripaikoilla, jotka valitaan tuuliolosuhteiden ja lopullisen reitin mukaan.  Jos yövytään Kelaenteen 8 km pitkässä harjusaaressa, on siellä mahdollisuus myös patikointiin tai vaikka mustikanpoimintaan. Omat teltat, keittimet, ruuat, vedet ja muut melontaretkeilyvarusteet.

Kartta: http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/paijanne/kartatjakulkuyhteydet/Sivut/Default.aspx kohta "Kartat".
Ilmoittautumiset: Kirsi Juntunen
Retkipalaveri:  vajalla torstaina 1.8. klo 18.00,  minkä jälkeen kiinnostuneille tunnin lenkki vesillä
Varustus: kolmen päivän retkivarustus, vedet ja muonat    
Retken vetäjä : Kirsi Juntunen, Minna Seppänen, Kari Supponen
Retken vaativuustaso : Keskivaikea

La-Su 10.-11.8 Helsingistä itään (Suomenlinna)

Viikonloppuretki Helsingin edustalle. Yöpyminen Mäntysaaressa Merimelojien saaressa. Melontamatka yhteensä noin 50 km.
   
Retken vetäjä : Seppo Paavola
Retken vaativuustaso : Keskivaikea

To 15.8 Saunamelonta Haukisaari

Kokoontuminen vajalla kello 17. Melotaan seuran saareen, jossa syödään, grillataan ja saunotaan. Omat eväät mukaan! Paluu iltamyöhään. Retki sopii myös aloittelijoille, matkaa kertyy yhteensä 16 kilometriä. Ei ennakkoilmoittautumista.
   
Retken vetäjä : Minna Kantsila
Retken vaativuustaso : Helppo

Pe-su 16.-18.8 HSKG 2013

Osallistuminen omatoimisesti. www.nilfinland.fi/fi/hskg

To-Su 22. - 25.8. Pohjoinen saaristomeri Siirretty 25.-28.7. -> 22. - 25.8.

Melotaan Kustavista Yxkäriin ja Hemörariin Jurmon ja Fiskön kautta. Melontamatkat alle 30 km/pv. Retkelle osallistumisen vaatimuksena kyky meloa 30 km yhden päivän aikana.

Retken vetäjä : Pertti Peussa
Retken vaativuustaso : keskivaikea

Pe 23.8 Kuutamomelonta

Nautitaan kuutamosta meloen, joko Näsijärvellä tai tuulisen kelin sattuessa lähivesillä. Sopii myös melonnan tänä kesänä aloittaneille. Tuulen ja varasuunnitelman vuoksi ilmoittautuminen 20.8.mennessä.
   
Retken vetäjä : Maarit Tervo
Retken vaativuustaso : Helppo

Pe-Su 23.-25.8. Koskikurssi 2 + retki, Kymijoki Ajankohta muutettu takaisin 16.-18.8.. -> 23.-25.8!

Kohteena Etelä-Suomen koskimelonnan Mekka, Kymijoki. Lähtö Vajalta perjantai-iltapäivästä, paluu vajalle sunnuntai-iltana. Majoitus pyritään järjestämään sisätiloissa lattiamajoituksena.
Lauantaina koskimelontakoulutusta Kymijoen koskissa. Sunnuntai on retkipäivä, kohteena Kymijoki sopivalta etäisyydeltä Kotkaan.

Kalustona seuran koskikajakit ja tarvittaessa vuokrataan lisäkalustoa.
Osallistumisvaatimuksena Koskikurssi 1 tai vastaavat tietotaidot. Ilmoittautuminen 16.8. mennessä.
   
Vetäjä: Riku Heikkilä
Vaativuustaso : Keskivaikea

Pe-Su 30.8-1.9 Venetsialaiset

Tarkempi ohjelma ja retket/retkikohteet ilmoitetaan myöhemmin. Tampere-melontakilpailu.
   
Retken vetäjä : Maarit Tervo
Retken vaativuustaso : Helppo
   
Syyskuu

To-Su 5.-8.9. Koskikurssi 3, Lieksa tai Kymijoki

Kurssin kohde ja sisältö tarkennetaan Koskikurssi 2:n jälkeen. Kurssi keskittyy
koskimelontataitojen harjoittelemiseen II-luokan koskissa sekä mahdollisesti myös freestyle-melonnan alkeiden opetteluun ja harjoitteluun. Mahdollisia kohteita ovat Neitikoski, Ruunaa ja Lieksan seudun pienemmät joet tai Kymijoen kohteet. Kalustona seuran koskikajakit sekä mahdollisesti vuokrattava kalusto. Osallistumisvaatimuksena Koskikurssi 1, suosituksena Koskikurssi 2 tai vastaavat tietotaidot. Ennakkoilmoittautuminen sunnuntaihin 25.8. mennessä.
   
Vetäjä: Riku Heikkilä
Vaativuustaso : Keskivaikea

20.9 Lyhtymelonta Lisätty 12.9.
 
Tunnelmallinen ja perinteinen lyhtyretki Haukisaareen ja takaisin.
Kokoontuminen vajalla 17.00, varusteet kuntoon, briefaus
pimeämelonnasta ja vesille 17.30. Melotaan valoisan aikana Haukisaareen
maltillisella vauhdilla. Haukisaaressa mahdollisuus saunomiseen,
uimiseen ja tietenkin nuotion ääressä omien eväiden syömiseen.
Paluumelonta alkaa hämärän tullessa ja paluu vajalle pimeän vallitessa.
 
Ilmoittautuminen retken vetäjälle viimeistään 17.9.
 
Osallistujien lukumäärä on riippuvainen melojien taitotasosta sekä
ohjaajien/apuohjaajien lukumäärästä. Siksi pyydän ilmoittautumisen
yhteydessä kertomaan mihin seuraavista ryhmistä ilmoittautuja kuuluu:
 1. ohjaaja ja pimeämelontakokemusta
 2. kokenut meloja tai apuohjaaja ja pimeämelontakokemusta
 3. ei pimeämelontakokemusta
 
Varustus: Normaalin retki- ja saunomisvarusteiden lisäksi toimiva
vedenkestävä lamppu tai lyhty (+ varaparistot) kajakkiin pimeällä
tapahtuvaa paluumelontaa varten.
 
Retken vetäjä:  Ville Mantere ja Iidamaria Virtanen
 
Vaatimustaso: Keskivaikea. Kohtuullinen melontakokemus, sillä
pimeämelonta on varsinkin aallokossa vaativaa.

1.-2.11. Halloween retki Haukisaaren Lisätty 22.10.

Lähtö: perjantaina 1.11. vajalta kello 17.00
Paluu: lauantaina 2.11. vajalle kello 16:sta mennessä

Perjantai-iltana melotaan Haukisaareen ja leiriydytään.

Lauantaiaamuna voidaan lämmittää sauna (uida) tai tehdä pieni melontaretki ja palataan vajalle.

Vaativat olosuhteet: mennessä pimeä ja kylmä. Tämä edellyttää osallistujalta kokemusta melomisesta pimeässä, aallokossa sekä reskutusosaamista että oikeanlaista varustusta.

Varusteet melontaan: pelastusliivit, kuivapuku ja kuivapuvun alla riittävävaatetus, päähine, käsineet, valo kajakkiin

Varusteet leiriin: talviretkeily varusteet, valo, lämmintä vaatetta,

Säävaraus:   tuuli <5 m/s,
                   lämpötila ei pakkasta
                   sade ei jatkuvaa (ei oikeastaan ollenkaan)

Ilmoittautuminen 26.10.2013 mennessä, Kirsille
« Viimeksi muokattu: 22.10.13 - klo:10:33 kirjoittanut Sari Kiuru »

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Koskikurssi 2 ajankohta muuttunut
« Vastaus #1 : 17.05.13 - klo:16:25 »
Koskikurssi 2:n ajankohta on muuttunut 23.-25.8. -> 16.-18.8. vetäjän esteen vuoksi.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Su 2.6 Hämeenkyrö peruttu
« Vastaus #2 : 27.05.13 - klo:18:57 »
Ensi sunnuntain Hämeenkyrön retki peruttu.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Saunamelonta 27.6.
« Vastaus #3 : 17.06.13 - klo:08:09 »
Kesäkuun saunamelonta Haukisaareen peruuntui säiden takia. Uusi yritys otetaan 27.6. ja vetäjänä on Juha Sivula. Saunamelonnan kanssa samaan aikaan sattuu Repoveden retki. Annetaan siis kajakkien varauksissa pitkälle retkelle lähtijöille etusija, ja tehdään saunamelontaan kajakkivarauksia vasta keskiviikkona Repoveden retken startattua. Vajakirjasta voi tarkistaa tilanteen.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Lisätty retki: Ti 16.7 Uittotunneliretki Pyhäjärvelle
« Vastaus #4 : 10.07.13 - klo:16:07 »
Kalenteriin lisätty uittotunnelin retki, lisätietoja yllä retkikalenterissa.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Uusi retki: Päiväretki Pälkäneelle
« Vastaus #5 : 15.07.13 - klo:11:26 »
Kalenteriin lisätty uusi retki: 21.7. Päiväretki Pälkäneelle, katso lisätiedot ylhäältä retkikalenterista. Jos et pääse vielä kirjautumaan foorumille, voit ilmoittautua tälle retkelle myös retkijaoksen spostiin.
« Viimeksi muokattu: 15.07.13 - klo:11:34 kirjoittanut Sari Kiuru »

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Koskikurssi 2 ajankohta muuttunut
« Vastaus #6 : 18.07.13 - klo:17:30 »
Koskikurssi 2 siirtyi takaisin alkuperäiselle paikalleen  -> 23.-25.8.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Pohjoinen saaristomeri siirretty
« Vastaus #7 : 24.07.13 - klo:17:31 »
Pohjoinen saaristomeri -retki on siirtynyt, uusi ajankohta on 22. - 25.8.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Vs: Retkikalenteri 2013
« Vastaus #8 : 12.09.13 - klo:17:17 »
Lisätty retki: 20.9 Lyhtymelonta

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Uusi retki: Halloween -melonta
« Vastaus #9 : 22.10.13 - klo:10:34 »
Lisätty kalenteriin uusi retki: 1.-2.11. Halloween retki Haukisaaren