Kirjoittaja Aihe: Retkikalenteri 2014  (Luettu 18910 kertaa)

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Retkikalenteri 2014
« : 17.04.14 - klo:18:32 »
Retkikalenteri 2014

Yleistä

Vihurin retket on tarkoitettu yli 18 -vuotiaille Vihurin jäsenille. Alaikäisten osallistumismahdollisuudesta huoltajien mukana voi tiedustella retken ohjaajalta.

Seuran retket ovat aina koulutettujen melonnanohjaajien ja -oppaiden vetämiä. Retken vetäjällä on oikeus valita osallistuva porukka retken luonteen, sekä oman osaamisen, että olosuhteiden mukaan.

Mahdollisista muutoksista yms. ratkaisuista retken aikana päättää viime kädessä retken vastuuohjaaja. Retkelle osallistujan tulee uskaltaa sanoa vetäjälle, jos hänestä tuntuu, että omat voimat loppuvat tai pelottaa liikaa. Vetäjän tietysti tulee huomioida tämä.

Seuran retket ovat kaikki täysin vapaaehtoisvoimin toteutettuja ja myös niiden vetäjät tekevät tätä harrastuksena. Retkillä toimitaan yhteisvastuullisesti ja huolehditaan toinen toisistamme ja itsestämme.

Kuljetukset retkillä hoituvat kimppakyyteinä osallistujien autoilla. Kerrothan siis ilmoittautumisen yhteydessä, onko sinulla käytössäsi auto ja voitko vetää seuran traileria ja onko autossasi kattotelineet. Mikäli kuljetuksia ei saada järjestymään, voidaan retki joutua perumaan tai osallistujamäärää rajoittamaan.

Suosittelemme tapaturmavakuutusta. Retkeläisiä ei ole vakuutettu seuran puolesta.

Ilmoittautuminen
Retkille ilmoittaudutaan retken vetäjälle, ensisijaisesti sähköpostitse. Katso ohjeet http://www.vihuri.info/forum/index.php?topic=1071.0 yhteystietojen löytämiseksi.  Osaan retkistä ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. Ilmoittautumisen yhteydessä kerro myös puhelinnumerosi, sekä mahdollisuutesi oman auton ja/tai kattotelineiden käyttöön.

Retkiluokitus
Käytössämme on retkiluokitus, jonka tarkoituksena on helpottaa omien osallistumismahdollisuuksien määrittelyä. Luokitus on suuntaa antava ja osallistumisesta voi aina keskustella retken vetäjän kanssa. Huomiothan, että joskus muuttuvat tekijät kuten sää, saattavat vaikuttaa retken vaativuuteen ennalta arvaamattomalla tavalla. Viime kädessä vastuu on aina retken osallistujalla.

Helppo:
Melontavauhti 4-5km/h. Päivämatkat 8-20km. Reitti kulkee suojaisia vesistöjä. Sopii heti alkeiskurssin jälkeen.
Keskivaikea:
Melontavauhti 5-6km/h. Päivämatkat 15-30km. Pystyy melomaan ilman maataukoja 15km. Pärjää aallokossa. Hallitsee reskutuksen ilman ohjausta. Kokemusta retkeilystä.
Vaativa:
Melontavauhti 6-8km/h. Päivämatkat 25-40km tai enemmän. Pystyy melomaan ilman maataukoja 20km. Aallokkomelontakokemusta. Hallitsee itsepelastuksen. Aktiivimeloja, kattavaa melontaretkeilykokemusta.

Muutokset retkiin ovat mahdollisia. Seuraa vajan ilmoitustaulua ja foorumia www.vihuri.info/forum. Kalenteriin voidaan lisätä retkiä myös kauden aikana, mikäli innokkaita lähtijöitä/vetäjiä löytyy. Ideoita voi esittää retkijaos@vihuri.info.

Toukokuu

La 10.5. Sikkilänjoki

Helppo jokiretki puolierämaisessa maalaismaisemassa Kurun perukoilla. Aloitetaan lastaus Vihurin vajalla 9:00 (takaisin pyritään palaamaan n. 19:00 mennessä). Vesille mennään Jakaman lahden poukamasta ja melotaan ylävirtaan (kyllä!) Sikkilänjokea niin kauan kun jokea piisaa (tai tulee nälkä). Evästauon jälkeen sama toiseen suuntaan. Matkan pituus n. 2 x 6 km. Maisemat vaihtelee maalaismiljööstä erämaisen näköisiin suomaisemiin (toden näköisesti bongaamme kurjen tai joutsenen). Matkalla on virtaavaa vettä, mutta ei varsinaisia koskia. 1… 2 paikkaa pitää ohittaa kantamalla. Ennakkovaatimuksena on, että on melonut koskarilla. Kalusto: koskarit (tai MI 415), kuiva- tai märkäpuku suositeltava (vaihtovaatteilla ja reippaalla asenteella pärjää myös). Ilmoittautuminen: sähköpostitse 5.5.2014 mennessä (HUOM: vesitilanteesta tms. johtuen pvm. voi vielä muuttua).
 
Retken vetäjä: Janne Vehmas
Retken vaativuustaso: helppo

Pe-Su 23.-25.5. Kajak koskikurssi

Osallistuminen omatoimisesti.

La-Su 31.5.-1.6. Kokemäenjoki ja Puurijärven-Isonsuon kansallispuisto
 
Melatorstaihenkinen viikonloppuretki Kokemäenjoelle ja Puurijärven - Isonsuon kansallispuistoon. Melotaan myötävirtaan soiden ja peltojen halki mutkittelevia jokihaaroja. Ihmetellään Tampereen suunnasta tullutta vettä ja lintujen kevättä. Yövytään teltoissa ja ruokaillaan luonnossa. Kiivetään lintutorneihin ja ehkä myös Satakunnan suurille vuorille jokea katsomaan. Melontamatkat leppoisaan tahtiin luonnosta nauttien 15-30 km päivää kohden, yhteensä enintään 50 km. Ei koskia, mutta edellytetään mahdollisesti vuolaana ja vielä viileinä ja virtaavien vesien perustaitoja ja sen mukaista varustusta, kuten mielellään muovikajakkia. Pääsuunta idästä länteen linjalla Keikyä-Huittinen-Kokemäki. Ei voimalaitoksia eikä kanto-osuuksia. Omat teltat ja muonat. Tarkempi reitti sovitaan lähtijöiden kesken. Lintu- ja kasviharrastajat tervetulleita kevätluonto-oppaiksemme. Vetäjät Minna Seppänen , Ville ”Lintu” Mantere ja muita vihurilaisia. Mukaan mahtuu 12 henkeä. Retkipalaveri melatorstaiaatonaattona ti 27.5. klo 19 vajalla. Retkelle lähtö lauantaina aamulla ja paluu sunnuntaina illalla, tarkka aikataulu sovitaan palaverissa. Ilmoittautumisen yhteydessä kerro, onko käytössäsi auto / kattotelineet / peräkoukku sekä yhteystietosi. Ilmoittautumiset Minna Seppäselle 27.5.mennessä.

Retken vetäjä: Minna Seppänen
Retken vaativuustaso: keskivaikea

Kesäkuu

To 12.6 Haukisaaren saunamelonta

Kokoontuminen vajalla kello 17. Melotaan seuran saareen, jossa syödään, grillataan ja saunotaan. Omat eväät mukaan! Paluu iltamyöhään. Matkaa kertyy yhteensä 16 kilometriä. Retkellä edetään hitaimman mukaan. Hyvällä säällä leppoisa retki, mutta tuulen yltyessä voi Näsijärvellä olla kovakin aallokko. Ei ennakkoilmoittautumista.

Retken vetäjä : ilmoitetaan myöhemmin
Retken vaativuustaso : helppo/keskivaikea

La-Su 7.-8.6. Päijät-Häme ja Lahden Vesijärvi

Tervetuloa tutustumaan Päijät-Hämeeseen ja Lahden Vesijärveen. Retki toteutetaan yön yli -retkenä ja melontamatkaa kertyy noin 25 km (Messilä-Enonsaari-Häyhtö-Puolasaari-Selkäsaari-Satama-Messilä). Retken vaativuustaso on keskivaikea: tuulisella säällä suurilla selillä ovat vaahtopäät ja reitti ei sisällä juurikaan suojaisia paikkoja. Omatoiminen varustautuminen. Varustelista julkaistaan myöhemmin. Kaluston lastaus Rauhaniemen Vajalla lähtöä edeltävän päivän illalla, lähtö Vajalta aamulla. Yövymme Enonsaaressa (10 eur/hlö ja mahdollinen saunamaksu). Taukopaikat ovat Selkäsaaressa, ja Satamassa, jossa sijaitsee Kariranta-kahvila. Kahvila on käymisen arvoinen paikanpäällä leivottujen kahvilaherkkujen ansiosta. Retkeä organisoi Tampereella Ville Mantere ja Lahdessa Ella Soininen.

Retken vetäjä : Ville Mantere, Elina Soininen
Retken vaativuustaso : keskivaikea

La-Su 7.-14.6 Suomi meloo Joensuu-Heinola

Osallistuminen omatoimisesti. www.suomimeloo.fi

La-Su 28.-29.6. Koskikurssi 1, Vaja / Vajan ranta / Murole

Kurssi alkaa lauantaina klo 12 vajalla. Aluksi sisätiloissa teoriaa koskimelonnasta ja varusteista. Tämän jälkeen jatketaan rannassa tuntuman ottamisella koskimelontakalustoon, koskimelontatekniikan harjoituksilla sekä pelastusharjoituksilla. Lauantain kesto noin klo 17 asti.

Sunnuntaina lähdemme vajalta klo 10 harjoittelemaan kotikoski Muroleelle, Ruovedelle, jossa harjoittelemme virtaavassa vedessä melomista ja koskimelonnan perustekniikoita. Paluu noin 17. Välissä ruokatauko. Mahdollisuus käyttää läheisen kanavagrillin palveluita. Ilmoittautuminen 24.6. mennessä. Tämän suorittaminen tai vastaavat tietotaidot ovat seuran muiden koskikurssien osallistumisen vaatimuksena.

Retken vetäjä : Riku Heikkilä
Retken vaativuustaso : helppo

Pe-Su 27.-29.6. Isojärven kansallispuisto  Päivitetty 5.6.

Aikaisemmasta ilmoituksesta poiketen retki Isojärven kansallispuistoon järjestetään tavallisena viikonloppuretkenä, koulutusretkelle ei ollut riittävää kysyntää. Lisätietoa kansallispuistosta: www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/isojarvi. Retkiluokitus helppo(-keskivaikea). Yöpymiset teltoissa. Lähtö perjantaina 27.6. illalla noin klo 17 ja paluu sunnuntaina illalla. Perjantaina melotaan ensimmäiselle leiripaikalle (alle 10 km). Lauantaina melotaan tarvittaessa kahdessa erässä, jolloin voi valita päivämatkansa pituuden (20-35 km). Sunnuntaina melotaan 10-20km. Matkat alustavia, reitti tarkennetaan lähtijöiden ja sään mukaan. Mahdollisuus myös pieneen patikointiin kansallispuiston poluilla. Retkipalaveri 26.6. klo 18 vajalla. Lisätietoja ja ilmoittautumiset 25.6. mennessä Minna Seppänen ja Taru Savolainen.

Retken vetäjä : Minna Seppänen, ohjaaja Annamari Hannula, apuohjaajat  Taru Savolainen, Kari Vainikainen, Mikko Sorrela
Retken vaativuustaso : helppo

Heinäkuu

Ma–La 30.6.-5.7. Iijokisoutu

Osallistuminen omatoimisesti. www.iijokisoutu.net

Ke 2.7. Retkimelojan virtakurssi

Perusteet I - II luokan koskissa toimimiseen retkimelojille, käyttäen retkikajakkia. Suositellaan osallistumista Koskikurssi 1 ensimmäisen päivän teoriaosuuteen 28.6. Harjoitellaan retkikajakilla virtarajan ylityksiä, lähtemistä virran mukaan, saapumista virrasta suvantoon, ns. lossausta käyttäen oikeaoppista kajakin kallistusta, alatukea, sopivaa voiman käyttöä yms. Käymme myös läpi reskutuksia - kukaan ei pysy kuivana :-). Kurssin aikana voi pariskunnan parempi osapuoli halutessaan meloa Muroleesta pohjoiseen olevalla kauniilla alueella. Kurssista voi myös suoraan jatkaa omaehtoisella melontaretkeilyllä, kunhan huolehtii itse paluukuljetuksesta.

Kokoontuminen vajalla klo 9:00. Kalusto: kypäräpakko (Vihurin kypärät käytettävissä), muoviset retkikajakit, hinausköysi, melonta-anorakki ja urheiluasusteet (+vähintään yhdet vaihtovaatteet). Ilmoittautuminen: sähköpostitse 25.6.2014 mennessä.

Retken vetäjä : Pertti Peussa
Retken vaativuustaso :  keskivaikea

La 5.7. Lempäälän ympärimelonta

Lempäälän ympärimelonta on noin 10 kilometriä pitkä mielenkiintoinen ja monipuolinen melontareitti, joka kiertää Lempäälän keskustaajaman ympäri. Reitille osuu mm Lempäälän kanavan sulutus ja pari virtapaikkaa. Retken aikana pidetään maatauko Herralankosken laavulla, jossa voi vaikka paistaa makkaraa. Ota omat eväät mukaan. Retki sopii kaikille, jotka pysyvät kajakilla pystyssä ja pystyvät melomaan useamman tunnin retken. Kannattaa suosia muovisia kajakkeja. Kokoontuminen vajalle klo 9:30, illaksi kotiin. Ilmoittautuminen Hanna Alaselle kesäkuun loppuun mennessä.

Retken vetäjä : Hanna Alanen
Retken vaativuustaso : helppo/keskivaikea

Ti-Ke  8.-9.7. Yhteisretki Vanajaveden Vesikkojen kanssa merelle Porvoon Kabbölestä Lisätty 28.5.

Retki on melonnan kannalta helppo ja kevyt. Retki on tarkoitettu jonkin verran melontakokemusta omaaville, jotka haluavat
tutustua meriluontoon mutta jotka eivät ole osanneet tai uskaltaneet sinne omin päin lähteä. Minimissään retken pituus on n. 8 + 10 km. Jaksavampien kanssa tehdään hiukan pitempiä pistoja leireistä tai taukopaikoista käsin. Pääasia on tutustua alueeseen ja sen tarjoamiin melontamahdollisuuksiin.

Lähtö autoin/trailerein Vihurin vajalta ti 8.7. klo 8:00 (kajakkien pakkaus siis tätä ennen). Vesille menemme Kabbölestä n. Klo 11:00. Takaisin Kabböleen pyrimme saapumaan klo 15:00, jolloin Tampereella ollaan noin klo 18:00.

Omat eväät ja leiritarpeet. Retken vaativuus helppo-keskivaikea. Retken vastuuvetäjänä toimii Vesikkojen Mikko Kalliokoski ja Vihurin puolesta Hanna Alanen. Ilmoittautumiset Hannalle kesäkuun loppuun mennessä.

Retken vetäjä : Hanna Alanen
Retken vaativuustaso : helppo/keskivaikea

To 10.7 Saunamelonta Haukisaari  Siirretty viikkoa myöhäisemmäksi

Kokoontuminen vajalla kello 17. Melotaan seuran saareen, jossa syödään, grillataan ja saunotaan. Omat eväät mukaan! Paluu iltamyöhään. Matkaa kertyy yhteensä 16 kilometriä. Retkellä edetään hitaimman mukaan. Hyvällä säällä leppoisa retki, mutta tuulen yltyessä voi Näsijärvellä olla kovakin aallokko. Ei ennakkoilmoittautumista. Otsalamppu tmv. valo mukaan, jos löytyy.

Retken vetäjä : Timo Aalto
Retken vaativuustaso : helppo/keskivaikea

Pe-Ma 11.-14.7. Järvimelontaretki Retki täynnä 9.6.

Vietetään yhdessä mukavaa kesälomaa meloen, kauniista maisemista, hyvistä ruoista ja hauskasta seurasta nauttien. Tilaisuuksien mukaan tutustutaan muutenkin retkialueen tarjoamiin paikkoihin. Tarkempi reittisuunnitelma selviää myöhemmin. Melottavat päivämatkat 20-35 km. Perjantaina kokoontuminen vajalla klo 10.00 ja maanantaina illalla takasin.
Edellytyksenä retkelle osallistumiselle on aikaisempi kokemus useamman päivän melonnasta perättäin ja yönyliretkeily. Osallistujille järjestetään yhteinen suunnittelu/tiedotustapaaminen ennen retkeä. Tiedustelut Hannalle sähköpostiin tai soittamalla.

Retken vetäjä : Hanna Alanen
Retken vaativuustaso : keskivaikea

To 24.7 Saunamelonta Haukisaari  Lisätty 17.7.

Kokoontuminen vajalla kello 17. Melotaan seuran saareen, jossa syödään, grillataan ja saunotaan. Omat eväät mukaan! Paluu iltamyöhään. Matkaa kertyy yhteensä 16 kilometriä. Retkellä edetään hitaimman mukaan. Hyvällä säällä leppoisa retki, mutta tuulen yltyessä voi Näsijärvellä olla kovakin aallokko. Ei ennakkoilmoittautumista. Otsalamppu tmv. valo mukaan, jos löytyy.

Retken vetäjä : Minna Kantsila
Retken vaativuustaso : helppo/keskivaikea

Pe-Su 25.-27.7. Koskikurssi 2

Hauska melontaviikonloppu Ahvion ja Pernoon koskissa Kymijoella. Lähtö Vajalta perjantai-iltapäivästä, paluu vajalle sunnuntai-iltana. Majoitus Ahvion koululla lattiamajoituksena. Kalustona seuran koskikajakit ja tarvittaessa vuokrataan lisäkalustoa. Kurssilla harjoitellaan koskimelonnan perustaitoja, sisältö suunnitellaan tarkemmin osallistujien taitotason ja toiveiden mukaan. Osallistumisvaatimuksena Koskikurssi 1 tai vastaavat tietotaidot. Ilmoittautuminen 18.7. mennessä.

Retken vetäjä : Ilkka Nissinen
Retken vaativuustaso : helppo

La 26.7 Pirkan soutu


Osallistuminen omatoimisesti. www.pirkankierros.fi

La 26.7. Saikkalanjoki

Saikkalanjoki on noin 6 km mittainen rauhallisesti virtaava joenuoma Mätikön ja Tupurlanjärven välillä. Retki sopii myös vähemmän meloneille ja juuri kurssin käyneille, koska retkellä edetään leppoisaa tahtia. Melonnan kokonaismääräksi tulee noin 20 km. Osa retkeläisistä voidaan hakea autolla Otamussillan taukopaikalta, jolloin melontamatkaksi tulee 10 km. Tämä vaihtoehto edellyttää kuitenkin kuljetusten järjestymistä, joten kerrothan ilmoittautuessasi, mikäli haluat meloa lyhyemmän matkan. Kokoontuminen vajalla klo 9.00, paluu takaisin illalla. Evästauko Otamussillalla, jossa on kahvila ja laavu. Kuljetusjärjestelyjä varten ilmoittautuminen viimeistään 21.7. Annamarille.

Retken vetäjä : Sari Kiuru, Annamari Hannula
Retken vaativuustaso : helppo

Elokuu

To 7.8 Saunamelonta Haukisaari


Kokoontuminen vajalla kello 17. Melotaan seuran saareen, jossa syödään, grillataan ja saunotaan. Omat eväät mukaan! Paluu iltamyöhään. Matkaa kertyy yhteensä 16 kilometriä. Retkellä edetään hitaimman mukaan. Hyvällä säällä leppoisa retki, mutta tuulen yltyessä voi Näsijärvellä olla kovakin aallokko. Elokuun illat ovat jo pimeitä, valot mukaan. Ei ennakkoilmoittautumista.

Retken vetäjä : Hanna Alanen
Retken vaativuustaso : helppo/keskivaikea

La 9.8 Pälkäneen vesistöt Vihuri-Vesikot

Kahden melontaseuran yhteinen päiväretki Pälkäneen vesille elokuun toisena lauantaina. Isäntäseura Vihuri ja vierailevana retkiseurana Vanajaveden Vesikot Hämeenlinnasta. Melontavauhti leppoisa, retkiluokitus helppo. Melontamatka enintään 20 km. Lopullinen kohde valitaan tuuli-, sää- ja muiden olosuhteiden mukaan. Ykkösvaihtoehto Kostianvirta-Pälkänevesi , muut vaihtoehdot Kukkia tai Iharin reitti Kangasalan suuntaan. Omat muonat, lounas- ja taukoeväät ja riittävästi nestettä. Sään mukainen melonta-, tauko- ja uimavarustus. Vihurilaisten retkipalaveri ja kajakkien pakkaus klo 9 alkaen vajalla. Vesille Pälkäneeltä noin klo 11. Paluu vajalle illalla. Koko retkijoukon koko enintään 24 melojaa, joista 16 Vihurista ja 8 Vesikoista. Vesikoilla oma retkenvetäjä. Ilmoittautumiset Tarulle 7.8. mennessä.

Retken vetäjä : Minna Seppänen, ohjaaja Annamari Hannula, apuohjaajat Taru Savolainen, Kari Vainikainen, Mikko Sorrela (paikallistuntemus)
Retken vaativuustaso : helppo

Su 10.8. Pukalan päiväretki


Leppoisa päiväretki kirkasvetiselle Pukalajärvelle (Orivesi). Lisätietoja kohteesta: http://www.luontoon.fi/Retkikohteet/muutalueet/pukala/Sivut/Default.aspx. Melotaan n. 15 km, välissä reilu evästauko. Taukopaikalla on laavu, jossa voidaan tehdä tulet, mikäli ei ole metsäpalovaroitusta. Aloitetaan kaluston lastaus vajalla kello 9. Ilmoittautumiset Juha Sivulalle viimeistään 5.8.

Retken vetäjä : Juha Sivula
Retken vaativuustaso : helppo

La-Su 16.-17.8. Erämelonnan SM-kilpailut

Osallistuminen omatoimisesti http://www.eramelonta.fi/

Pe-Su 22.-24.8. HSKG

Osallistuminen omatoimisesti.

Syyskuu

To-Su 4.-7.9. Koskikurssi 3, Lieksa Päivitetty kuvaus 4.8.

Retki/kurssi Suomen freestylemelonnan parhaalle areenalle Lieksan Neitikoskelle, jossa loistavat mahdollisuudet harjoitella freestylemelontaa alkeista vaativimpiin temppuihin. Osallistujien kiinnostuksen mukaan voidaan käydä myös laskemassa Ruunaan tai lähiseudun muita koskia.
Majoitus leirintäalueen mökissä ja aitoissa, joista kustannukset osallistujille. Kalustona seuran koskikajakit sekä mahdollisesti vuokrattava kalusto.
Osallistumisvaatimuksena kouhuja pelkäämätön asenne, suosituksena Koskikurssi 1 ja Koskikurssi 2 tai vastaavat tietotaidot.
Ilmoittautuminen 25.8. mennessä.

Retken vetäjä : Riku Heikkilä
Retken vaativuustaso : keskivaikea

La-Su 6.-7.9. Vanajavesi Vihuri-Vesikot

Kahden seuran yhteinen viikonloppuretki Vanajaveden Vesikkojen kotivesille. Hopealinjan laivaväylää myötäilevä melontareitti pitkin Vanajaveden kapeikkoa Hämeenlinnan keskustasta Hattulaan. Lähtöpaikka Vesikkolinna Varikonniemessä. Melontamatkalla nähdään vesiltä Hämeen linna, Aulangon rannat, Hattulan kirkko, kauniita siltoja, Lepaa, kartanoita, horisontissa Rapola ja muita linnavuoria. Matkalla poiketaan Mierolan satamassa ja kahvilassa. Telttayöpyminen alustavasti Vanajaniemen retkeilyalueella. Syyskuussa vedet ja säät voivat olla jo viileät, mikä huomioon melonta- ja retkivarustuksessa. Melonnallinen retkiluokitus helppo, huonon sään sattuessa keskivaikea. Päivämatkat enintään 20 km ja kokonaismatka enintään 40 km. Mukaan mahtuu vetäjien lisäksi 12 vihurilaista. Retkipalaveri to 4.9.2014 klo 18 vajalla. Ilmoittautumiset 3.9. mennessä Minna Seppänen.

Retken vetäjä : Minna Seppänen, apuohjaaja Taru Savolainen
Retken vaativuustaso : helppo/keskivaikea

Lokakuu

Pe-Su 17.-19.10.2014 Pakkasretki Ruoveden kansallismaisemissa Lisätty 27.8.

Katso lisätiedot tämän viestiketjun lopusta http://www.vihuri.info/forum/index.php?topic=1070.msg1969#msg1969.
 
Tiedustelut ja ilmoittautuminen:  Syyskuun loppuun mennessä Kirsille

Retken vetäjä : Kirsi Juntunen
Retken vaativuustaso : vaativa


« Viimeksi muokattu: 01.09.14 - klo:13:22 kirjoittanut Sari Kiuru »

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Vs: Retkikalenteri 2014
« Vastaus #1 : 23.04.14 - klo:13:32 »
Haukkajoki ja Keihäsjoki peruttu vesitilanteen takia.

Poissa Pertti Peussa

  • Jäsen
  • Viestejä: 59
Retkimelojan virtakurssin sisältö
« Vastaus #2 : 02.05.14 - klo:11:01 »
Ohjelma 2.7.; kellonajat suunnilleen:

09:00 Kokoonnutaan vajalle, tavaroiden pakkaus

10:00 Lähtö Muroleeseen hyödyntäen talon traileria

11:00 Tavaroiden purku Muroleessa, koskiteorian lyhyt kertaus kevyen ruokailun saattelemana kanavakahvilassa. Pientä evästä ja juotavaa kannattaa otaa myös kajakkiin.

12:00 Kajakit vesille venesatamasta, ja alatukikaartoja harjoitellen kohti koskea, jossa toistetaan seuraavia harjoituksia:
  - virran suora läpilasku myötävirtaan
  - reskutus virrassa - nämä harjoitukset tarkennetaan osallistujien tason mukaan
  - suvannosta lähteminen virran mukaan
  - virrasta kääntyminen suvantoon
  - lossaus virran poikki
  - ylävirtaan päin päin melominen yms

17:00 Viimeistään tässä vaiheessa palataan kanavakahvilaan, jossa tavaroiden pakkaus, ruokailua ja keskustelua

18:30 Viimeistään nyt lähtö kohti Vihurin vajaa jossa tavaroiden kuivaus ja palautus


Retken vetäjä: Pertti Peussa, pertti.peussa@gmail.com

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Vs: Retkikalenteri 2014: Lisätty meriretki Porvooseen
« Vastaus #3 : 28.05.14 - klo:11:12 »
Lisätty meriretki Porvoon Kabbölestä 8.-9.7.2014.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Isojärven kansallispuisto: kuvaus päivitetty
« Vastaus #4 : 05.06.14 - klo:19:48 »
Isojärven kansallispuiston retken kuvaus päivitetty. Kysynnän puutteen vuoksi retki on muutettu tavalliseksi retkeksi ja ilmoittautumisaikaa pidennetty.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Vs: Retkikalenteri 2014
« Vastaus #5 : 09.06.14 - klo:16:17 »
Päivitetty kalenteria, heinäkuun järviretki on tullut täyteen.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Vs: Retkikalenteri 2014
« Vastaus #6 : 02.07.14 - klo:10:57 »
Torstain saunamelontaan tulijat, ottakaa mukaan otsalamppu tai muu valo siltä varalta, että paluumatkalla on pimeää.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Saunamelonta 10.7. lisätty
« Vastaus #7 : 07.07.14 - klo:15:34 »
Haukisaaren saunamelonta viime torstaina peruuntui tuulten ja ukkosen takia. Otetaan uusi yritys 10.7.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Vs: Retkikalenteri 2014
« Vastaus #8 : 17.07.14 - klo:13:48 »
Lisätty saunamelonta 24.7.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Vs: Retkikalenteri 2014
« Vastaus #9 : 04.08.14 - klo:18:24 »
Päivitetty koskikurssi 3:n kuvaus ja ajankohta.

Poissa Sari Kiuru

  • Moderator
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Lokakuun pakkasretki 17.-19.10.2014
« Vastaus #10 : 27.08.14 - klo:16:09 »
Pakkasretki 17.-19.10.2014
Ruoveden kansallismaisemissa
 
Vaativuus: Vaativa. Päivämatkan 4 - 35 km. Sää voi olla kylmä ja vesi ON kylmää.
 
Varusteet:
Normaalit syksyisen retken varusteet. Melonta-anorakilla pärjää, mutta kuivapuku on suositeltava. Lämmin talvimakuupussi ja teltta tarpeen. Kuivat varavaatteet vesitiiviisti pakattuna. Lämmintä juotavaa termospullossa. Kulkuvalo kajakkissa.
 
Reitti:
Lähtö Muroleen kanavarannasta, perjantaina melontaan vain 4 km Hirsisaareen, jossa yövytään teltoissa. Saaressa on keittokatos, nuotiopaikka ja puucee. Lauantaina Palloveden sokkeloista Jäminginselän läpi Ruovedelle ja edelleen Sotkaselälle kohti Vilppulaa. Matkaa kertyy noin 30 km. Mökkimajoitus Kaitalassa talviasuttavassa Pyykirannan mökissä. Sunnuntaina palaillaan Ruovedelle, parinkymmenen kilometrin jälkeen.
 
Kustannukset:
Vuokramökki (ja sauna) 15  - 25 €/hlö lähtijöiden määrästä riippuen.
 
Lähtö:
Perjantaina 17.10. Vihurin vajalta kello 16:00 Retki toteutuuminen edellyttää, että lähtijöitä on vähintään 3 vetäjän lisäksi.
 
Paluu: Vajalle sunnuntaina kello 17.00 mennessä.
 
Tiedustelut ja ilmoittautuminen
Syyskuun loppuun mennessä Kirsille