Kirjoittaja Aihe: Retkimelontataitojen kehittämistä keväällä 2017 / Erämelonnan SM-kisat  (Luettu 4783 kertaa)

Poissa Matti Koistinen

  • Jäsen
  • Viestejä: 3
Kiinnostaako kehittää monipuolisesti retkimelontaan kuuluvia taitoja ja tietoja?

Nyt muodostetaan ainakin tämän kevään ajan toimiva Vihurin Erämelojat -ryhmää, jonka tavoitteena on uuden oppinen ja kenties opitunkin testaaminen Erämelonnan SM-kilpailuissa. Tällä kertaa tämä rento, leikkimielinen (ainakin useimmille) ja koko perheelle sopiva retkimelontataitoja- ja tietoja testaava ja tehokkaasti niitä opettava kilpailu järjestetään Konnevedellä 20.-21.5.

Vihurin Erämelojissa treenataan erilaisia taitoja ja jaetaan osaamistamme toisillemme. Mukaan voi tulla vaikkei Erämelontakisat (vielä) kiinnostaisikaan.

Jos siis haluat mukaan treenaamaan ja kouluttamaan vaikkapa ensiapua, luontotuntemusta, suunnistusta tai melontatekniikkaa, niin ilmoittaudu mukaan.

Katsotaan sitten porukalla mitä keksitään, missä ja milloin.

Erämelonnan sm-kilpailussa on monta sarjaa: kilpa, retki, naiset,
perhe, nuoret. Eli kuka tahansa Vihurin jäsen voi osallistua, jos osaa
retkeilyn perusasiat.

Kisaan voi osallistua yksin, kaksin tai perheenä. Parikisassa voi
meloa kahdella yksiköllä tai kaksikolla. Miksei inkkarillakin tai
SUP:paillen, mutta retkitavarat pitää kulkea pari päivää mukana.

Ilmoittaudu mukaan osoitteessa https://goo.gl/forms/NKBUs6RF4XnDa7T73

Lisätiedot:
Matti Koistinen, p. 044-2795588, mattikoistinen (ät) yahoo.com
tai
Ville Mantere, p. 040 7424269, ville.mantere(ät)shtab.com

Tässä vielä linkki Erämelonnan sm-kilpailut 2017 www-sivuille:
http://www.eramelonta.fi/?x103997=Select/List