Kirjoittaja Aihe: Pieni meriretki 9.-10.8.2008, matkakertomusta  (Luettu 4619 kertaa)

Poissa Elina Soininen

  • Melonnanohjaajat
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 11
Pieni meriretki 9.-10.8.2008, matkakertomusta
« : 19.08.08 - klo:09:16 »
Ennusteet pienen meriretkemme onnistumiseksi olivat alkuun kehnonlaiset. Mukaan lähtijöitä oli kuusi ihmistä vetäjä mukaan lukien, yksi henkilöauto ja kuusi kajakkia. Samanaikaisesti Ylen Masa Huuhtanen kollegoineen povasivat sadetta, kovaa tuulta sekä aaltoja koko retken ajaksi.  Peruuntuisiko matka…ehkä, ei säiden vuoksi vaan yhden pahaisen auton puuttuminen huolestutti sateita enemmän. Kukin osaltaan etsi autoa lainattavaksi tai vuokrattavaksi ja viimein tärppäsi, auto löytyi. Säiden osalta pidensimme matkan alkua päivällä, sillä perjantaiksi luvatut rankkasateet ja kovat tuulet pitivät kutinsa, joten lähdimme matkaan lauantaiaamun korvilla. 

Muistellessani nyt viikon takaista reissuamme mietin miten paratiisin kokemiseen tarvitaan vain merisaaristoa ja kajakkia eksoottisten hedelmäpuiden ja puutarhojen sijaan. Odotukset merta ja sen aaltoja kohtaan olivat kunnioittavat ja tavallaan odotin, että ne koettelisivat ensikertalaisten kanttia lähteä melomaan tai jäämään rannalle tärisemään. Tuuli oli kovaa mutta ensimmäiset kilometrit meloimme myötätuulessa, joten matka sujui kuin lentävän maton kyydissä auringon paistaessa meille melojille.

Matkaseurueeseemme kuului Markku, Teresa, Helena, Eija ja minä. Lähdimme matkaan Kustavista ja ensimmäinen määränpää oli Katanpään saari linnakkeineen, näköalatorneineen ja kahvilan herkkuineen. Meloimme vastatuuleen viisi kilometriä innostuksen vallassa bongaten merikotkia, merimetsoja ja suurensuuria lokkeja. Ensimmäisenä päivänä meloimme 15 kilometriä ja illan saapuessa rantauduimme Löökoora-saarelle, jonne ensi töikseen pystytimme teltat. Iltauintien jälkeen kertakäyttöistä grilliämme koristivat eriväriset ja kokoiset makkarat, joista hetken päästä ei ollut enää jäljellä kuin sinappituubi retkieväiden joukossa.

Väsytti mutta kaupunkilaisen tottumusta runkopatjaansa kohtaan koeteltiin. Retkipatja vaati useamman tunnin pyörimisen teltassa sateen ropistessa aina vain voimakkaammin telttakangasta vasten. Aamuyöstä varmasti jokainen meistä nukkui ja aamuherätyksen myötä seitsemän maissa aurinko vastaanotti ensimmäiset teltoistaan kömpivät, tokkuraiset melojat. Aamupuuron ja retkitavaroiden pakkaamisen jälkeen lähdimme melomaan neljän kilometrin pituisen laivaväylän yli kohtia Jurmoa.

Tämä 35 asukkaan Jurmo-saari tunnetaan nyt rosvopaistijuhlien pitäjänä ja laiduntavien skotlantilaisten ylämaalehmien karjalaitumina, mutta myös kolmen ilmoitustaulun saarena, josta jokainen antoi eri infoa saaren ainoan kaupan ja kahvilan aukioloajoista. Internet neljäntenä tiedonlähteenä oli varmistanut, että saisimme aamupäivän kahvit ja pullat ostettua ja nautittua ne kahvilan terassilla. Mutta niin kauppa että kahvila pysyivät kiinni ja pettymystämme oli vaikea salata. Lähtiessämme kohti kajakkiemme tarjoamia kahvitarvikkeita kohti, kysäisimme vielä puuro&peti – majatalon isännältä kahvilan omistajasta. Tämä iloinen mies, joka istui pyöreän keittiöpöydän ympärillä katsomassa olympialaisia vastasi ”Kahvia? Onnistuuhan se. Mie tulen keittämään. Pidän anopin kahvilaa näin kesäisin.” 

Aamusta kertyneet tummat sadepilvet olivat väistyneet jo hyvän aikaan jatkaessamme melomistamme Jurmosta eteenpäin. Aurinko helli ja aurinkovoidetta alettiin kaipaamaan. Meri oli lähes tyyni ja meloimme sunnuntaina 25 kilometriä. Söimme lounaamme sileäpintaisella kalliolla, johon oli helppo rantautua kukin itsekseen. Kajakit jätimme lepäämään ´kallioaltaisiin´, joiden luokse kahlasimme tarvittaessa hakemaan lisää retkitavaroita. Meri kimalteli ja houkutteli rohkeampia uimaan ja toisia ottamaan aurinkoa. Täällä ei tarvinnut yrittää harjoittaa ´tässä ja nyt` - elämistä, se tunne kietoutui ympärillemme kesäiseen iltapäivään. 

Pieni meriretkemme oli täydellinen. On turhauttavaa melkeinpä yrittää löytää sanoja kuvaamaan nöyryyttä meren ambivalenttiutta kohtaan. Sellaista pelkoa meren kauneudesta ja kauheudesta, joka kätkeytyy meren syvyyteen ja eteemme avautuviin meriteiden äärettömyyden tajuamiseen. Siksi kait koin lapsekasta onnekkuutta meriretkestämme: aallot kohtelivat meitä hellästi keinutellen väliin eri tavalla ilman että olisi leikkinyt pienuudellamme hukuttaen tai tehden meistä haaksirikkoutuneita. Meitä ilahdutti meriveden puhtaus ja sinilevien puuttuminen. Nauroimme toistemme kommelluksille, jotka syntyivät väärinymmärryksistä tai ääneen lausutuista oivalluksista – joko järjen puutteen tai hitauden ansiosta.

Sitten yhtä äkkiä istuin jo bussissa. Oli maanantai-aamu ja torkuin bussin kyydissä. Maiseman vaihdos oli ollut nopeaa. Näinkö nopeasti meri ja saaristot jäivät taakseen, kajakit jo palautettuina vajan hyllyille ja vain teltta&makuupussi odottivat kerrostalon kuivaushuoneessa viikkaajansa? Ei, kaipasin jo takaisin. Koska asioita usein todistetaan luonnonlailla ja matematiikalla, on vain kymmenisen kuukautta aikaa uuteen meriretken mahdollisuuteen. Mutta kirjoittaessani tätä matkakertomusta nyt kaupunkimaisema edessä - minussa toisinaan asuva pessimistisyys kuuluu huokaavan; on odotettava siis yli tulevan talven.

Kiitos matkaretkeläisillemme! Juuri nämä ylimääräiset arkielämää uudistavat asiat ja tapahtumat tekevät elämän.   

Nyt yhtä retkeä kokeneempana melojana voin kertoa muutamia neuvoja eteenpäin:

-   5-6 litraa vettä kuluu kahdessa päivässä helposti
-   maitotuotteita voi ottaa jonkin verran evääksi mukaan (nämä tuotteet kertovat kyllä kelpoisuudestaan käyttää)
-   sadevaatteiden lisäksi pakkaa mukaan myös tuulipuvun takki, joka on hyvä asu aurinkoisella mutta tuulisella säällä
-   katkaistu tiskiharja ja pieni pullo pesuainetta eivät paljoa paina astioiden seassa
-   keittiöpaperia tai pieni keittiöpyyhe ei olisi pahitteeksi syödessä. Sormet ovat aina joko nokiset, rasvaiset tai märät syödessäsi. Pitemmän päälle käsiä tulee pyyhitään housun kankaisiin…

Poissa Markku Jenu

  • Melonnanohjaajat
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 25