Kirjoittaja Aihe: Vihurin kuntomelontatorstait  (Luettu 9794 kertaa)

Poissa Antti Jore

  • Jäsen
  • Viestejä: 9
Vihurin kuntomelontatorstait
« : 24.05.12 - klo:11:25 »
Melonta on erinomaista kuntoilua. Ja vaikka sitä suurimman osan aikaa nauttisikin luonnossa olosta ja retkistä niin aina välillä voi nostaa sykkeen kattoon ja katsoa kuinka kovaa sitä kajakilla pääseekään. Tänä vuonna Vihurissa päätettiin sitten aktivoitua kuntomelonnan saralla.

Homman ytimenä on kiertää sarja yhteislenkkejä kesän aikana. Jokainen toimii omana ajanottajanaan ja lähtöaika sovitetaan siten, että olemme suunnilleen samoihin aikoihin maalissa jolloin porukka pysyy kohtuullisesti kasassa. Eli lähdetään matkaan käänteisessä järjestyksessä nopein viimeisenä. Ensimmäistä lenkkiä varten jokainen saa arvioida oman tavoiteaikansa ja lähteä sen mukaisesti. Pyrkimys on tietysti parantaa omaa aikaa läpi kesän.

Yksi reittivaihtoehto on esimerkiksi Vihurin vaja-Tuulikallio-vaja, n.10km. Kilpajaoksen parhaimmisto kiertää sen alle tunnissa, retkivauhtia melottaessa aikaa menee kenties parikin tuntia. Tarkka reitti ilmoitetaan kipparikokouksessa ennen lähtöä n.17.50 laiturilla.

Tuulirajaksi otetaan 8m/s. Jos siilinkarilla tuulee sen verran klo. 16.00 ja ilmatieteenlaitoksen ennuste on nouseva niin siinä tapauksessa lenkki perutaan. Ukkosen sattuessa joko perutaan lenkki tai valitaan reitti jossa pääsee helposti rannan suojiin tuulen noustessa.

JOKAINEN ON VASTUUSSA ITSESTÄÄN JA HUOLEHTII OMASTA TURVALLISUUDESTAAN. TÄMÄ EI OLE KILPAILU JOSSA JÄRJESTÄJÄ HUOLEHTII SAATTOVENEISTÄ TMS. VAAN ILTALENKKI JOHON KAIKKI SATTUVAT LÄHTEMÄÄN SAMAAN AIKAAN.

Kalustovalinnan tulee olla taitotason mukainen, sillä emmehän halua pilata seurakavereittemme lenkkiä kaatuilemalla kiikkerällä kuntokajakilla keskellä järveä vaan kaatuilemme mielummin kalustolla jonka saa helposti reskutettua (eli kuntokajakeissa ei ole välttämättä kellukkeita ja siksi ne on tavattoman vaikea tyhjentää tulematta rantaan). Ottakaa mukaan pilli niin saatte kilpakumppaneiden huomion ongelmien sattuessa. Liivit ovat pakolliset kuten muussakin seuran toiminnassa!

KILPAKALUSTOA SAA KÄYTTÄÄ VAIN KILPAJAOKSEN LUVALLA!

Tehdään merkinnät vajakirjaan ihan normaalisti.

Lähtö tapahtuu kello 18.00. Tällöin lähtevät kaikki jotka ovat yli puolen tunnin päässä reitin ihanneajasta. 18.01 lähtevät sellaiset jotka ovat 29 min ihanneajasta 18.02 28min ihanneajasta jne. 18.30 lähtee se jolla on hallussa reitin ihanneaika.

Reittiajat kerätään lenkin jälkeen tilastoon nimimerkein.

Lenkkejä on seuraavasti:

31.5.
14.6.
28.6.

9.8.
23.8.
6.9.


Lisäksi pyrimme treenaamaan tekniikkaa väliviikoilla torstaisin samaan aikaan klo 18.00. Tekniikkaharjoituksista ilmoitetaan erikseen. Aiheita esim:
- melontatekniikka
- venyttely/lihashuolto
- ...

Kesäterveisin kilpajaoksen kuntovastaava,

 Antti Jore

Poissa Ari Marjamäki

  • Jäsen
  • Viestejä: 1
Vs: Vihurin kuntomelontatorstait
« Vastaus #1 : 30.05.12 - klo:01:48 »
Kiitokset hienosta ideasta, toivottavasti kelit ovat suosiollisia, että päästään kuntoilemaan.

Voisiko joku kerta ihan mielenkiinnosta koittaa myös niin, että kaikilla olisi täsmälleen samanlainen kalusto alla (esim. alkeiskurssilla käytettävät Voyager-muovikajakit ja rautavartiset melat), niin voisi vertailla kuinka iso osuus välineillä on melonnassa suhteessa kuntoon/tekniikkaan.

Ari

Poissa Antti Jore

  • Jäsen
  • Viestejä: 9
Vs: Vihurin kuntomelontatorstait
« Vastaus #2 : 31.05.12 - klo:13:17 »
Hyvä idea käyttää samanlaista kalustoa niin otetaan miehestä mittaa. Seurataan vähän tilanteen kehittymistä. Haasteitakin saa seuratovereille esittää. Haastettavahan valitsee kaluston jos oikein kaksintaistelun säännöt olen ymmärtänyt.

Kerään jokatapauksessa vähän tilastoa saavutetuista keskinopeuksista ja millä kalustolla ne on saavutettu joten siitäkin saa osviittaa kaluston nopeuksista. Iltaisin voi sitten testata pääseekö yhtä kovaa kyytiä kuin muut.

Tänään Tuulikallion reitti näyttäisi hyvältä itätuulella jolloin melotaan myötä- ja vastatuuleen. Matkaa tulee 11,5km aallonmurtajalta ja asetetaan vaikka ihanneajaksi 10km/h nopeudella saavutettava 69min.

Toinen reittivaihtoehto on 10km (60min) pitkä Keissaren reitti joka melottaisiin sivutuuleen tai kenties uittotunnelin reitti jossa kierretään joku lielahden päässä olevista betonirakennelmista n. 9,6km (58min).

Lopullinen päätös reitistä sitten 17.50 laiturilla.

Antti

Poissa Antti Jore

  • Jäsen
  • Viestejä: 9
Vs: Vihurin kuntomelontatorstait
« Vastaus #3 : 31.05.12 - klo:22:36 »
Tulokset 31.5.

Meloja1 bigfoot2 8,42km/h
Meloja2 multisport 9,56kmh
Meloja3 mi4.15 8,42km/h
Meloja4 point65 xp 9,39kmh

Melottiin tuulikallion reitti matkana 11,3km gps mukaan tarkkaanottaen kierrettiin viereinen saari, mutta etäisyys oli jokseenkin sama.
Keli, 4-5ms länsituuli 10 astetta lämmintä.

Tulokset julkaistaan nimimerkillä. Hyvä lenkki, seuraava parin viikon päästä. Myös tekniikkatreeniä luvassa ehkä ennen juhannusta.

Poissa Antti Jore

  • Jäsen
  • Viestejä: 9
Vs: Vihurin kuntomelontatorstait
« Vastaus #4 : 14.06.12 - klo:15:39 »
Tänään olisi vuorossa kauden toinen kuntolenkki. Reitti lienee sama kuin viimeksi eli Tuulikallion kierto. Vaihtoehtona on tietysti mennä saunomaan Haukisaareen kesken lenkin jolloin matka pitenee...

Tervetuloa mukaan! Mukana huhujen pohjalta ainakin viimekertainen porukka ja keli on mitä mainioin.

Poissa Antti Jore

  • Jäsen
  • Viestejä: 9
Vs: Vihurin kuntomelontatorstait
« Vastaus #5 : 15.06.12 - klo:16:59 »
Eilen melottiin sitten toinen kuntolenkki heinossa säässä. Reitiksi päätettiin ottaa vajalta saunalle suorinta reittiä ja sitten paluu omaan tahtiin palautellen.

Ja sitten tulokset tapamme mukaan jälleen anonyyminä:
Meloja1: Bako (kuppi) 7,7km 39,41
Meloja2: Bigfoot (euro) 7,75km 51,10
Meloja3: Multisport (kuppi) 7,75km 44,00
Meloja4: Epic V10L (kuppi) (n. 20s Bako jälkeen, menetti peräsimen kiveen 100m ennen saareen saapumista ja tarkka aika vaatii GPS-login purkamista...)

Eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita.

Seuraavana torstaina onkin sitten tekniikkaharkat 18.00 alkaen.

Antti
« Viimeksi muokattu: 19.06.12 - klo:13:48 kirjoittanut Antti Jore »