Kirjoittaja Aihe: Ruskaretki Puulavedellä 16.-18. syyskuuta 05  (Luettu 11252 kertaa)

Poissa Maarit Tervo

  • Melonnanohjaajat
  • Jäsen
  • *
  • Viestejä: 35
Perjantaipäivän työkiireet päättyivät ainakin minun osaltani vajalle noin klo 17, kun lähdimme porukalla kohti Jyväskylää ja sieltä edelleen Leppäniemen Lomakartanoon. Saavuimme illan pimennossa lomakartanolle ja kuulas kuutamo houkutteli melomaan, mutta ajomatkasta väsyneinä emme antaneet Leenan kanssa houkutukselle periksi. Kukin suoritti iltarituaalinsa ja painui ajoissa yöpuulle odottamaan seuraavan päivän melontakoitosta.

Aamulla heräsimme virkeinä ja söimme monipuolisen aamiaisen kartanon tuvassa. Valmistauduimme sen jälkeen lähtöön kohti varsinasta lähtöpistettä eli ajoimme Käräjäniemeen. Vähän ajan päästä kaikki olivat kajakeissaan valmiina aloittamaan Ruskaretken toden teolla. Olosuhteet ja keli olivat aivan loistavat – aurinko paistoa ja ilma oli täynnä alkavan syksyn raikkautta. Kiersimme upeita saaria ja maisemat olivat jylhän kallioiset. Varsinaista ruskan kirjavuutta ei vielä näkynyt - maisema oli vielä lähes kesäisen kaunis, vaikka lämpötila oli aivan muuta.

Saavuimme Riuttasen saarelle, jossa meille oli varattu sauna ja pieni mökki. Loppupäivä kului monenlaisia asioita tehdessä. Kävimme naisporukalla metsässä poimimassa sieniä ja saimme kiusaksemme hirvikärpäsiä. (Niitä kömpi vielä sunnuntai-iltana hihojen piilosta!!). Saunoimme ja nautimme järven virkistävästä raikkaudesta. Illalla söimme keittoa, jonka miehet olivat valmistaneet poimimistamme sienistä – suppilovahveroista ja kanttarelleista tietenkin . Loppuilta kului jutustellen mukavia ja jokainen painui omia aikojaan yöpuulle. Itse vietin yön teltassa osan aikaa palellen, lisävaatetus auttoi loppu viimein nukahtamaan.

Aamulla herääminen oli omalta osaltani aika tahmeaa osittain pyörityn yön jälkeen. Aamupala antoi kuitenkin puhtia valmistautua päivän melontaurakkaan. Pikkuhiljaa olimme valmiit lähtemään takaisin kohti Käräjäniemeä. Matka lähti toista reittiä ja vaihteleva tuuli oli ilahduttamassa  ::) melomistamme koko matkan. Tuulenpuuskat olivat kovimmillaan 10m/s ja antoivat oman pikantin lisän melomiseen. Kilometrejä kertyi ihan mukavasti ja saavuimme vaahtopäiden saattelemana venesatamaan. Ripeästi toimien ei mennyt kauaa, kun auton nokat suunnistivat kohti Tamperetta ja Vihurin vajaa.

Haluan omasta puolestani kiittää vetäjiä hyvästä kohdevalinnasta ja mukavasta retkestä. Muille ruskaretkiläisille kiitokset mukavasta melontaseurasta, saunomisesta ja juttutuokiosta.

t. Maarit T.
« Viimeksi muokattu: 18.09.05 - klo:23:30 kirjoittanut Maarit Tervo »